Punkalaitumella on pienestä koostaan huolimatta useita aktiivisia toimijoita. Alueella järjestetään tapahtumia ja konferensseja. Erityisesti kesäaikaan toiminta käy vilkkaana. Maaseudulle sijoittuvat tapahtumat keskittyvät usein alueelle tärkeisiin asioihin kuten maaseutuun ja maanviljelyyn. Aktiiviset kuntalaiset ja yhdistykset järjestävät kuitenkin tilaisuuksia myös monien muiden teemojen ympärille. Yksi aktiivisia toimijoita alueella on myös Punkalaitumen yrittäjät, jota esittelemme alla tarkemmin.
Tapahtumia Punkalaitumella
Punkalaitumen yrittäjät toimii Pirkanmaan yrittäjien paikallisyhdistyksenä. Yhdistys keskittyy ennen kaikkea parantamaan paikallisten yritysten ja yrittäjien edellytyksiä toteuttaa kannattavaa toimintaa alueella. Se toimii Punkalaitumen alueen yrityselämän asiantuntijana ja samalla järjestää myös seminaareja ja tilaisuuksia.
Yrittäjäjuhlia järjestetään säännöllisesti ja yhdistys palkitsee vuoden yrittäjän vuosittain. Yksittäiset tapahtumat tuovat lähialueen yrittäjät ja muut aiheista kiinnostuneet yhteen eri teemojen äärelle. Punkalaitumen yrittäjien järjestämiin tapahtumiin kuuluvat muun muassa elinkeinoelämän illat. Kesäisin Punkalaitumella järjestetään yrittäjien kesätori, jonka yhteydessä toteutetaan vuosittain myös huutokauppa. Yritystorilla saavat tulla kaikki paikalliset yritykset esittelemään tuotteittaan ja palveluitaan. Torin yhteydessä on kirpputori, jonne yksittäiset henkilöt voivat tulla myymään tavaroitaan peräkontilla, pöydällä tai teltalla. Huutokauppa järjestetään hyväntekeväisyyden nimissä. Kaikki tuotto ohjataan vanhusten ja vammaisten hyväksi työllistämällä nuoria. Huutokaupassa huutokaupataan yritysten ja yhdistysten lahjoittamia tuotteita ja palveluita. Punkalaitumen yrittäjät toimivat myös yhteistyötahona monissa alueen muiden toimijoiden järjestämissä tapahtumissa mukaan lukien Punkalaitumen joulunavauksissa.
Yrittäjien järjestämien tapahtumien lisäksi alueella on useita kunnan, yhdistysten ja järjestöjen tuottamia tapahtumia ja tilaisuuksia. Alueella toimii muun muassa 68 aktiivista yhdistystä. Esimerkiksi kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimintaan keskittyneitä yhdistyksiä on paljon. Yksi kulttuuriin keskittyneistä yhdistyksistä on Punkalaitumen teatterikerho, joka järjestää koulutustilaisuuksia, esitelmiä, luentoja, teatterinäytöksiä sekä teatterimatkoja. Punkalaitumen teatterikerhon säännölliseen toimintaan kuuluu Vironkankaan kesäteatteri. Vironkankaan kesäteatterissa esitetään kesän aikana yhtä teatterinäytöstä. Kysynnän mukaan sama näytös saattaa jatkaa vielä seuraavankin kesän ajan näytöksiään. Vuoden 2019 kesällä näyttämöllä nähtiin Ilkka Malmin ja Rami Saarijärven käsikirjoittama Kihlat tai konkurssi. Yhdistysten toiminnan parissa pääsee nauttimaan harrastamisesta, tapahtumista, luennoista ja seminaareista, joista jokainen löytää varmasti itseään kiinnostavan vaihtoehdon. Yhdistystoiminnan myötä pääsee tutustumaan myös paremmin alueeseen ja sen asukkaisiin.